BABYLON-BLOGI

Tässä alun pitäen Red Nose Companyn sivuille kirjoittamassani blogi-sarjassa avaan Babylon-esityksen syntyprosessia sekä suhdettani klovneriaan.

BABYLON-KLOVNIN SYNTY (1/3)

Klovnini Babylon syntyi uudestaan vuonna 2013. Sitä ennen se oli uinunut rauhassa liki kymmenen vuotta sisälläni. Kun Babylon aikoinaan syntyi ensimmäistä kertaa Teatterikorkeakoulun kurssilla 2004, olin viimeisilläni raskaana. En muistanut edes klovnini nimeä, kun pääsin vihdoin imettämiseltäni Red Nose Companyn toimintaan mukaan vuonna 2013. Aloimme silloin työskennellä Lokki-produktion parissa ja Tuukka Vasama kysyi minulta ihmeissään, että enkö muista Babylonia? Hetken muistelin ja sitten klovnini olikin jo paikalla. Klovnit saavat nimensä synnytysoperaatiossa, jossa paikalla oleva kätilö (opettaja) kysyy juurisyntyneeltä tämän nimeä tältä itseltään, varsin yllättäen. Alitajunta pulpauttaa nimen ilmoille. Tuukka oletti, että Babylonin kohdalla nimen raamatullisen taustan lisäksi siihen sisältyi myös sisälläni kasvanut ”baby”.

Sain Lokki-produktiossa työskennellä vain hetken Babylonin ja punanenän kanssa. Pian ohjaajamme ja opettajamme Philip Boulay päättikin, etteivät Tšehovin henkilöt tarvitse mitään punaisia neniä, koska he ovat klovneja valmiiksi jo itsessään. Philip halusi toteuttaa Tšehovin alkutekstin kokonaisuudessaan, ja vielä versiona, jota Suomessa ei oltu aiemmin esitetty. Näytelmästä on jossain vaiheessa poistettu paloja, jotka nyt siihen lisäsimme takaisin. Improvisoidut osuudet tiivistyivät tarkan käsikirjoituksen sisäiseksi liikkeeksi. Philipin väite henkilöistä klovneina kannatteli esitystämme ja opin sen tekemisen aikana valtavasti näyttelijäntyöstä, mutta myös klovneriasta. Pääsin soveltamaan ensimmäistä kertaa klovnerian sääntöjä käytännön näyttämötyöskentelyssä. Ymmärsin konkreettisesti aiemmin koulussa harjoittelemiemme sääntöjen tarkoituksen liittyen näyttämön eri lainalaisuuksiin. Opin kahden vuoden aikana järjestettyjen harjoitusjaksojen aikana tilan ja näyttämön taivuttelusta valtavasti. Opin luottamaan kehooni. Philip käänsi katseeni ja sensorini kuuntelemaan sitä, kuinka keho ajattelee ja kertoo kaiken, mitä näyttelijän tarvitsee näyttämöstä tietää tai siellä ollessaan tehdä. Keho kertoo sen, kuinka roolihenkilö puhuu, hengittää ja toimii. Näyttelijän on vain asetettava itsensä näyttämölle, lattiapinnalle maan ja taivaan väliin ja kuunneltava instrumenttinsa sointia.

Ajattelen, että lajissamme, klovneriassa piilee teatterintekemisen syvin juuri hyvin kirkkaalla tavalla. Näyttää-verbi, näyttäminen on sen keskiössä, koska klovneriassa näytteleminen avataan koko ajan yleisön suuntaan. Tämä antaa näyttelijälle mahdollisuuden päästä kontaktiin katsojien kanssa, vilpittömästi ja suoraan, vailla fiktion verhoa. Silloin päästään helposti kosketuksiin asioiden kanssa, jotka meitä kaikkia yhdistävät. Voimme tunnistaa yhdessä jotakin olennaista ihmisyydestä, meistä kaikista. Näyttelemisen avaaminen ja suuntaaminen katsojien kautta myös kommunikoitaessa toisille lavalla olijoille, linkittää esityksen ja sen sanottavan väistämättä vallitsevaan hetkeen ja tilanteeseen. Tämä mahdollistaa ajankohtaisten sisältöjen käsittelyn esityksissä, nykymenon ja vallalla olevien ilmiöiden läsnäolon. Klovneriassa näyttämö hengittää aina auki tähän päivään ja aikaan. Tämä tekee leikistämme yleisön kanssa yhteisen.

Antoisan Lokki-produktion (Red Nose Company, 2015) jälkeen minulle jäi hinku päästä työskentelemään Babylonin kanssa. Aloin suunnitella sooloteosta ja koota työryhmää ympärilleni. Ohjaajaksi lupautui Marielle Eklund-Vasama, valo- ja äänisuunnittelijaksi Juha Tuisku ja pukusuunnittelijaksi Virve Karoliina Balk. Aiheeni oli selvä. Halusin tutkia vallankäyttöä monitahoisena ilmiönä. Sooloteos muuttui kahden klovnin esitykseksi, kun juuri ennen harjoitusten alkua mukaan synnytettiin ja kelkkaan hyppäsi toinenkin klovni, Hanna Sepän Ré. Kerron esityksen iduista ja syntyvaiheista blogin seuraavassa osassa, kun Babylon heräsi jälleen henkiin vuonna 2018.

Helsingissä 22.1.2024
Minna Puolanto

IDEA ESITYKSESTÄ (2/3)

Mietin Espoon Kaupunginteatterin ja Blue Median kanssa yhteistyössä tehdyn Lokki-produktiomme jälkeen aiheita omalle klovniesitykselle. Risteilin kahden ison aiheen välillä ja luulin ensin, etteivät ne voisi mahtua samaan esitykseen. Minua kiinnosti valta ja sen ilmenemismuodot eri mittakaavoissa ja toisaalta sukupuolten välinen epätasa-arvo kehollisesta näkökulmasta. Kerron kaksi havaintoa, joita pidän Babylon-esityksen ydinituina.

Muisto 1: kesäteatteriesityksen harjoitusjakso 2013 Kollega siirtyy ruokatunnilla katsomoon syömään eväitä. Pysähdyn ihailemaan hänen pehmeitä, naisellisia liikkeitään ja eleitään, kuinka hän kaivaa sulavan feminiinisesti eväät repustaan ja istahtaa syömään pitkiä hiuksiaan hieman sivulle heilauttaen. Hänen olemuksensa on sensuelli ja hemaiseva. Tuo näky pysäyttää minut. Tuollainen minäkin haluaisin olla. Kysyn itseltäni, miksen itse ole arjessani kehossani koskaan pehmeän sensuelli ja naisellinen? Näyttämöllä voin kyllä esittää, jos jonkinmoisia hahmoja ja tyyppejä. Osaan liikkua feminiinisen pehmeästi ja nautinkin työssäni siitä, mutta oman arkikehoni olen riisunut tuollaisista laaduista. Olemukseni on mahdollisimman neutraali, ryhtini ja käyntini suora ja konstailematon. Pohdittuani havaintoani tulin siihen tulokseen, että kehoni ja minä olemme valinneet neutraalin olemuksen yhteiskunnassa vallitsevien valtahierarkioiden takia, luultavasti osin tiedostamatta. Haluan kohdata ihmiset mahdollisimman tasa-arvoisesti ja kokemukseni mukaan feminiinisiksi mielletyt piirteet kehossa asettavat naisen helposti objektin ja altavastaajan asemaan. Ainoa feminiinisen kehon vallankäytön muoto, jonka keksin, on seksuaalinen. Esimerkiksi monet popidolit ottavat tilaa ja käyttävät valtaa kehoillaan provokatiivisen seksuaalisesti.

Muisto 2: ensimmäinen Lokki-produktion harjoitusjakso 2013. Työskentelimme vielä tuossa vaiheessa klovniemme ja punaisten neniemme kanssa. Babylon on näyttämöllä kahden muun naisklovnin kanssa. Ranskalainen ohjaajamme, Philip Boulay, kysyy meiltä yllättäen, että missä meidän naisellisuutemme on? Luulen, että kysymys oli tarkoitettu provokatiiviseksi kutsuksi leikkiin kehon erilaisilla laaduilla. Babylon ainakin provosoitui. Kehoni aloitti sen päiväisen näyttämöleikin, jossa kaivoin sisältäni ja kärjistin kaikki omaamani naisellisuuden laadut, jotka minussa piilivät. Treenihuoneessa yleisönä sattui olemaan vain miehiä. Koin, että laitoin heidät näyttämöltä käsin ”poikki ja pinoon”. Näin tulkitsin heidän katseitaan, kun annoin kehoni puhua naisellista kieltään oikein olan takaa, ajattelin, että ”all right, täältä pesee”. Kokemus oli voimauttava sekä samaan aikaan hämmentävä.

Kun tapasin ohjaaja Marielle Eklund-Vasaman ensimmäisen kerran Babylon-esityksen suunnitteluvaiheessa vuonna 2017, kerroin hänelle nämä muistoni ja esittelin muut keräämäni materiaalit ja kokemukseni valta-aiheen ympäriltä. Olin silloin ymmälläni ja mietin, että aihemaastoni on aivan liian laaja yhdelle esitykselle, mutta Lelle sanoikin minulle, että kyllä nämä aiheet linkittyvät varsin likeisesti toisiinsa, eikä kumpaakaan suuntaa tarvitsisi välttämättä sulkea pois. Lisäksi Lelle ehdotti mukaan historiallista näkökulmaa ja toi esiin useampia feminismin esitaistelijoita. Tapaamisemme jälkeen jatkoin käsikirjoituksen kehittelyä ja työskentelyni kirkastui erityisesti kehollisen vallankäytön tutkimukseksi. Keho yhdisti monenlaiset vallankäyttötilanteet ja sukupuolten välisen epätasa-arvon kokemuksen saman esityksen ainesosiksi.

Klovneille käsikirjoittaminen on melko mutkikasta. Niille voi toki ehdottaa jotakin, mutta näyttämöllä tapahtuu siten ihan, mitä milloinkin. Tämä on sekä valtavan antoisaa, että toisaalta vaativaa. Se, että ei voi etukäteen suunnitella kohtauksia, vaatii kärsivällisyyttä. Kohtauksille voi antaa otsikon ja aiheen, mutta varsinaiset sisällöt klovnit ”käsikirjoittavat” näyttämöltä käsin yhteistyössä ohjaajan kanssa. Kirjurin työ tai taltiointi täytyy tehdä saman tien, jotta muistaa näyttämön juuri kertomat asiat. Kirjoitin ja valmistelin Babylon-esityksen käsikirjoitusta kuitenkin ensin itsekseni puoli vuotta ennen harjoitusten alkua. Työ oli haastavaa juuri klovnerian lajityypin huomioiden. Mutta ei se mennyt hukkaan. Tutkin erilaisia näkökulmia, teksti- ja kuvamateriaaleja, tutkimuksia, omia kokemuksiani ja muistojani liittyen vallankäyttöön hyvin perusteellisesti. Kaikki se tieto oli muhimassa sisälläni ja odottamassa improvisatorista näyttämötyöskentelyä. Meillä oli harjoitusten alkaessa kirjoittamani käsikirjoitusehdotus ja jonkinlainen runko dramaturgiasta, joita sitten lähdimme yhdessä työryhmän kanssa edelleen työstämään.

Keskeisin valta-aiheen käsittelyä helpottava seikka ja siunaus oli se, että saimme näyttämölle toisen klovnin, Hanna Sepän Rén. Olimme Lellen kanssa riemuissamme. Vallankäyttötilanteiden piirtyminen näyttämölle olisi monin verroin helpompaa ja inspiroivampaa kahden klovnin esityksessä kuin sooloteoksessa. Kurssikaverini Hanna oli alun perin tarjoutunut esitykseen mukaan jo joskus paljon aiemmin, kun olin kertonut hänelle aiheestani ja orastavista ideoistani. Hän sanoi silloin, että Babylonhan tarvitsee ehdottomasti pukijan. Vaatevaihtoja kun oli jo silloin tiedossa paljon😊. Onneksi rahoitus järjestyi juuri ennen harjoitusten alkua ja saimme Hannan ja Rén mukaan.

Blogin seuraavassa ja viimeisessä osassa kuvaan esityksen valmistumista ensi-iltaan.

Helsingissä 29.1.2024
Minna Puolanto

ESITYS VALMISTUU (3/3)

Babylon-esityksen harjoitusperiodi oli hyvin intensiivinen ja esityksen kestoon nähden varsin lyhyt, yhteensä noin viisi ja puoli viikkoa. Se jakautui kuitenkin kahteen osaan. Keväällä ehdimme kylvää esityksen siemenet, muodostua työryhmäksi ja löytää yhteisen työtavan. Syksyllä jatkoimme treenejä ensin Juha Tuiskun taloyhtiön kerhohuoneessa Viikinmäessä, sitten muutaman viikon Kanneltalon auditoriossa ja lopulta näyttämöllä.

Esitys kertoi itse itseään kiihtyvällä tahdilla. Prosessi oli malliesimerkki luovuuden kukkimisesta. Palaset loksahtelivat paikoilleen, koko työryhmä jakoi omia kokemuksiaan, keskustelimme ja leikimme yhdessä. Täydelliset rekvisiitat ja lavasteet löytyivät kuin taikaiskusta Sitra-torin Aino-kirppikseltä. Tuotanto eteni ja hienot promokuvamme levisivät kaupungin kanavien kautta laajalle. Työ oli teatteria parhaimmillaan. Meillä oli hauskaa. Babylonin ja Rén suhde kehittyi ja heidän välisestä jännitteestään tuli keskeinen osa esityksen sisältöä, toinen taso ja kulma valta-aiheeseen, jota Babylon omassa esityksessään kuvittelee käsittelevänsä vain omien menneiden kokemustensa ja havaintojensa kautta. Hän ei lainkaan huomaa, miten esityksen aikana klovnien välinen valta-asetelma keikahtelee. Lellen ohjauksessa tämän tason kirkastaminen toi mukaan roimasti huumoria ja nosti esityksemme siksi itsekseen.

Kaikki ei ollut kuitenkaan loppuun asti helppoa. Viikkoa ennen ensi-iltaa tuli stoppi. Saimme silloin paikalle ensimmäisen koeyleisön. Esityksen muoto oli jo olemassa, mutta kadotin yhteyden klovniini. Kaiken muistaminen tuotti hankaluuksia, koska prosessi oli ollut niin nopea. Päädyin olemaan esteenä itselleni ja klovnilleni toteutua näyttämöllä. En uskaltanutkaan hypätä esityksen kyytiin. Pelkäsin sen henkilökohtaisuutta. Olin ammentanut itseni tyhjiin. Tuntui, etten enää jaksa elää ja improvisoida kohtauksia uudestaan ja uudestaan eloon. En saanut läpimenon aikana yhteyttä itseeni, näyttämöön tai yleisöön. Jänistin ja se otti päähän. Saimme koeyleisöltämme palautetta, rakentavaa ja hyvääkin, mutta itselleni kokemus oli traumatisoiva. Tuon läpimenon jälkeen en enää halunnut astua näyttämölle. Tajusin, ettei sinne kannata mennä, jos ei pysty ja uskalla laittaa sinne itseään kokonaan. Klovneria vaatii täydellistä heittäytymistä pienen punaisen nenän vietäväksi. Kun yleisö oli poistunut salista, sanoin työryhmälle, että ensi-ilta pitää perua. Niin tyhjältä minusta tuntui. Seisoin klovnini oman näyttämön sivussa, lavastuksena olleiden Lokki-produktiosta kierrätettyjen pellavamattojen ulkopuolella, kädet puuskassa ja itkin nenääni. Katsoin näyttämöä ja kehoni tärisi. Olin itselleni armoton. Pyysin työryhmältä anteeksi. Sopersin sanat, joita en olisi uskonut itseni sanovan. Minä en uskalla. Minusta ei ole siihen. En ole tarpeeksi rohkea astuakseni enää tuohon. Babylon ei ole enää täällä.

Päätimme nukkua yön yli ja palata näyttämölle rauhallisesti tutkien, suostuisiko klovnini yhteistyöhön. Ohjaajan ja muun työryhmän piti suostutella Babylon uudestaan töihin. Onneksi viimeisen viikon aikana voimani ja uskoni esitykseen elpyivät. Alkuviikosta tuli lisää koekatsojia ja pikkuhiljaa uskalsin antaa klovnini taas viedä. Päästin irti kontrollista, joka on maskityöskentelyn elinehto. Siinä täytyy olla samaan aikaan äärimmäisen tietoinen tilanteesta sekä täysin vapaa seuraamaan impulsseja. Tämä on paradoksi. Oma kehomieli täytyy ”luovuttaa” näyttämön käyttöön. Klovni voi olla vallassa, mutta sen täytyy kaiken aikaa olla myös tilanteen armoilla. Tässä ristiriidassa piilee klovnerian ihanuus ja myös vaara.

Ensi-illassa 19.9.2018 tuntui, että Kanneltalon upeat kattolasimaalaukset (jotka olisin halunnut upeine valaistuksineen esityksen finaaliin mukaan, mutta jotka eivät siihen päätyneet, koska missään muualla ei ole vastaavia) särkyvät pian pirstaleina alas, niin tiheä tunnelma esityksessä vallitsi. Selvisin, me selvisimme. Voitin pelkoni. Babylon pääsi valloilleen.

Esityksen alaotsikko ”— klovni vallankahvassa” vaihtui ensi-illan jälkeen, Kansallisteatterin esitysten kohdalla muotoon ”— rohkea komedia vallasta”. Rohkeutta esityksen valmistamiseen toki tarvittiin. Mutta ennen sitä ja sen jälkeen myös oman haavoittuvuuden ja kyvyttömyyden kohtaamista ja näyttämistä. Näin kai elämässä useimmat asiat ovat, eri suunniltaan vastakkaisia, monitahoisia ja usein ulottuvuuksiltaan sekä että ja toisaalta, kumminkin, osin niinkin ja vielä noinkin päin pois. Kokemuksemme ovat usein samaan aikaan hauskoja ja traagisia, kepeitä ja raskaita. Ja kun tähän elämän ominaislaatuun teatterissa suostuu, esityksistä voi tulla syviä, elämän itsensä näköisiä ja ne saattavat onnistua osumaan johonkin, minkä me kaikki voimme tunnistaa.

Babylon-esitystä on esitetty nyt yli viisi vuotta ja sen on nähnyt yli 10000 ihmistä. Ja jos mahdollista, se on nyt tässä maailmanajassa ajankohtaisempi kuin koskaan. Ihminen kun ei karvoistaan pääse.

Tervetuloa katsomaan Babylon – rohkea komedia vallasta sekä sen itsenäinen jatko-osa, Rén oma esitys RÉvolution – näyttämö näkymättömille Teatteri Avoimiin Oviin helmi- ja huhtikuussa 2024!

Helsingissä 12.2.2024
Minna Puolanto

KARANTEENIMUOTIA

Mindy ja hänen Catwalk-esityksensä syntyivät korona-ajan some-projektin innoittamina. Tässä on esiteltynä Karanteenimuotia-kuvasarja.

​#karanteenimuotia -projekti syntyi kuin vahingossa. Halusin jakaa kuvan ensimmäisenä koronakeväänä kutomastani villapaidasta. Keksin pyytää puolisoani kuvaamaan paidan päälläni #karanteenitaidetta -konseptin innoittamana neulemallinani olleen kuvan mukaisesti, sen henkeä ja mallia imitoiden. Asetin kuvat vieretysten ja jaoin ensimmäisen kuvaparin. Työskentely oli hauskaa ja jatkoimme pian uusiin kuviin. Kaikki kuvat, joissa itse esiinnyn, on ottanut Jouko Puolanto. Inspiraatiokuvat on nyysitty netistä. Vaatteet ja rekvisiitat ovat löytyneet kotoamme.

Projekti yhdistää monia asioita, joista nautin. Näyttämisen/näyttelemisen, katseen alla olon tutkimisen, kehollisen imitaation, vaatteet, muodin, tyylit, eri sukupuolten olemuksen ja aseman tutkimisen sekä "nyhjää tyhjästä" -meiningin. Ja mikä parasta - kerrankin kaappieni sisältö pääsee oikeuksiinsa. Olen parantumaton keräilijä.